QSTOCK JA LIVE NATION FINLAND TUOVAT MUSTASCHIN OULUUN 22.12.2018

Ruotsalainen Mustasch tuo suomalaisille rockintäyteisen joulun aloituksen Jul Med Mustasch -klubikeikkakiertueella. Lämmittelijänä keikoilla nähdään kotimainen rock-lupaus Shiraz Lane.

Qstock järjestää Oulun keikan Radisson Blu Hotel Oulussa lauantaina 22.12.2018 yhteistyössä Live Nation Finlandin kanssa. Liput keikalle ovat myynnissä Ticketmasterin myyntikanavilla, katso tarkemmat tiedot alempana.

Ruotsin suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Mustasch on 20 vuoden aikana niittänyt menestystä niin kotimaassaan kuin kansainvälisestikin. Stoner rockin ja metallin välimaastossa kulkevan yhtyeen saavutuksiin kuuluu niin albumilistan kärkipaikkoja, loppuunmyytyjä kiertueita kuin Grammis-palkintojakin. Keväällä julkaistu yhdeksäs studioalbumi “Silent Killer” oli paljon odotettu paluu raskaampaan rockiin. Uuden albumin myötä yhtye keikkailee sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Mustaschin tulevia Suomen keikkoja promoaa myös laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarin inspiroima tonttupatsas, joka seikkailee syksyn aikana ympäri Suomen. Jouluteemaisen artworkin on luonut suomalainen taiteilija Niko Bauer.

Mustasch (SWE) – Jul Med Mustasch + support: Shiraz Lane

LA 22.12.2018 Radisson Blu Hotel Oulu, Hallituskatu 1
Ovet klo 19, K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 32 euroa.
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster

Kaikki oikeudet pidätetään.

LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland
– promoottori: Niksu Väistö
– tiedotus: Riikka Skutt, riikka.skutt@livenation.fi

Qstock / Sandy Kantola, sandy@qstock.fi

www.mustasch.net
www.livenation.fi

-Q-

© 2018 QSTOCK • ALL RIGHTS RESERVED design: NTRNZ Media
WordPress Lightbox