Oulun Kärpät Qstock Oy:n osakkaaksi

Oulun Kärpät Oy on hankkinut omistukseensa 73% Qstock Oy:stä. Tammikuussa solmitun kaupan jälkeen festivaalijohtaja Mikko Forstén ja kehityspäällikkö Pekka Aarikallio omistavat yhdessä loput 27% Qstock Oy:stä. Vuodesta 2003 Qstockia järjestäneet Forstén ja Aarikallio näkevät yhteistyön tarjoavan valtavia mahdollisuuksia festivaalin tulevaisuuteen:

”Kun yritys on kasvanut näin isoksi, sen pyörittäminen on vienyt meiltä paljon aikaa ja energiaa. Se on ollut pois kaikesta siitä, mihin me olisimme oikeasti halunneet panostaa. Koemme, että Kärpät voi auttaa meitä monella tapaa hallinnollisella puolella, jotta me saamme jatkossa täysin keskittyä Qstockin kehittämiseen entistä hienommaksi festivaaliksi.”

Forsténin ja Aarikallion mukaan juuri Oulun Kärpät Oy tuntui kaikista potentiaalisista vaihtoehdoista kaikista luonnollisimmalta:

”Nykyään yhteistyökumppaneiden merkitys festivaaleille on valtava. Kärpät oli yhdessä oman verkostonsa kanssa esillä olleista vaihtoehdoista ylivoimaisestin paras kumppani Qstockille ja koemme sen aidosti olevan eduksi festivaalille. Tapahtuma ja sen henki tulevat säilymään samanlaisena. Kaikki mahdolliset yleisölle näkyvät muutokset tulevat olemaan pelkästään positiivisia.”

Kärppien ja Qstockin yhteinen historia ulottuu jo monen vuoden taakse, mutta yhteistyön konkretisoituminen avaa Oulun seudulle ja Pohjois-Suomeen uusia mahdollisuuksia. Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Juha Junnon mukaan yhtiön toiminnan laajentaminen on ollut jo pitkään osa yhtiön strategiaa:

”Kyse ei ole siitä, että Kärpät hyppää yhtäkkiä jääkiekon ulkopuoliseen toimintaan mukaan. Olemme jo pitkään laajentaneet liiketoimintapohjaamme synergisillä uusilla liiketoiminnoilla, kuten investoimalla jättinäyttöihin ympäri Pohjois-Suomea, perustamalla henkilöstöpalveluyhtiö Työtahti Oy:n sekä harjoittamalla omaa ravintolatoimintaa. Nyt solmittu Qstock-kauppa on siten Kärpille vain valitun strategian luonnollinen jatkumo. Suunnitelmissa on tulevaisuudessa kehittää myös uusia tapahtumia Pohjois-Suomeen ja Oulun alueelle. Kaikki edellä mainitut pienentävät riippuvuuttamme pelkästään urheilullisesta menestyksestä, mahdollistavat pitkäjänteiset panostukset ydinliiketoimintaamme ja turvaavat edellytykset sille, että Oulun Kärpät pelaa jatkossakin voittavaa jääkiekkoa. ”

Qstock Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa Kärppien yhteyspäällikkönäkin toimiva Jouni Loponen. Uusi toimitusjohtaja näkee nimityksen hienona mahdollisuutena:

”Otan ilolla vastaan toimen valtakunnallisesti merkittävän tapahtuman johdossa. Odotan innolla yhteistyötä kaikkien tapahtumassa mukana olevien ihmisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.”

-Q-

Qstock 28.-29.7.2017 - 15. juhlavuosi​
© 2017 QSTOCK • ALL RIGHTS RESERVED design: NTRNZ Media
WordPress Lightbox