LOPPUUNMYYTY QSTOCK TAVOITTAA ENNÄTYKSELLISET 40 000 KÄVIJÄÄ

Qstock on loppuunmyyty jo seitsemättä kertaa peräkkäin. Festivaali tulee tekemään uuden yleisöennätyksensä, sillä tänä vuonna paikalle saapuu 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Tiettyjen aluejärjestelyjen myötä festivaalialueelle voidaan ottaa 2500 henkeä enemmän kuin viime vuonna. Päälavan alueella Raatissa esimerkiksi on enemmän tilaa, kun Sirkusteltta siirtyy Kuusisaareen ja pienempi Koomalava vastaavasti Raattiin. Uusi kymmenen metriä leveä Kissankoskenrannan silta puolestaan tarjoaa suuren kulkuväylän Kuusisaaresta Raattiin.

Uudet aluejärjestelyt ja kulkuväylät parantavat festivaalialueen toimivuutta ja viihtyisyyttä entisestään. Samassa suhteessa kasvavan asiakasmäärän myötä myös kaikkia alueen palveluita mitoitetaan vastaamaan tarvetta. Kaiken kaikkiaan ennätyksellisen hieno Qstock tulossa, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Lippujen vaihto festivaalirannekkeisiin alkaa ennakkovaihtopisteissä Kauppakeskus Valkeassa, Amarillossa, Puistokahvila Makiassa, ravintola Nallikarissa ja Torinrannassa tiistaina 23. heinäkuuta.

Järjestäjä ei vastaa epävirallisia teitä, esimerkiksi netin välityksellä yksityishenkilöiltä tai epävirallisista lipunmyyntikanavista, ostettujen lippujen aitoudesta. Väärennöksiä tai kopioituja lippuja saattaa olla liikkeellä. Kaikkien lippujen aitous tarkistetaan ennakkovaihtopisteissä tai festivaalialueen ranneketeltalla alueelle saavuttaessa.

Pidäthän siis huolta lipustasi!

-Q-