Ohjeet lippujen palautukseen – Battle Beast Oulun Energia Areena

Battle beast jäähallikonsertti SIIRTYY vuoden 2021 joulukuulle – OSTETUT LIPUT KÄYVÄT SELLAISENAAN ensi vuoden konserttiin

Koronapandemian aiheuttaman epävarman tilanteen takia Battle Beastin jo kertaalleen siirretty jäähallikonsertti Oulun Energia Areenalla siirtyy marraskuulta ensi vuoteen. Uusi päivämäärä on 18.12.2021. Hankitut liput käyvät ensi vuoden konserttiin sellaisenaan. Asiakkailla on myös mahdollisuus palauttaa lippunsa 30. marraskuuta 2020 mennessä ja saada lippurahansa takaisin. Lipun palauttaminen tapahtuu alla olevien lomakkeiden avulla.

”Pandemia on aiheuttanut mittavia haasteita tapahtumien järjestämiselle. Vallitsevassa epävarmassa tilanteessa olemme katsoneet parhaaksi, että Battle Beastin jäähallikonsertti järjestetään vasta turvallisen ajan kuluttua, jolloin toivottavasti elämme jo helpompaa ja huolettomampaa aikaa. Uskomme tämän olevan paras ja oikea ratkaisu kaikkien osapuolten kannalta”, promoottori Sandy Kantola Qstockista toteaa.

Konsertin järjestävät yhteistyössä Qstock ja Master Events.

Tärkeää tietoa lipuista:

  • Ostettu lippu käy sellaisenaan uudelle päivämäärälle, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää lippu hyvässä tallessa.
  • Mikäli et halua käyttää lippuasi, voit perua sen 30.11.2020 mennessä.

 

Ohjeet lipun palautukseen:

Mikäli uusi ajankohta ei sovi sinulle, Ticketmaster palauttaa lipun hinnan lipunostajalle.

Pyydämme täyttämään alla olevan lomakkeen palautusta varten 30.11.2020 mennessä.

> Palautuslomake suomeksi

> Palautuslomake englanniksi

Useiden peruuntuneiden tapahtumien vuoksi Ticketmasterin palautusten käsittely on ruuhkautunut. Tästä johtuen palautusten käsittelyyn saattaa mennä jopa 90 päivää.

  • Mikäli liput on maksettu verkkopankin kautta, Ticketmaster Suomen laskulla, Ticketmasterin lahjakortilla tai ostettu lippukaupasta pyydämme täyttämään lomakkeelle tilinumeron lippujen hinnan palautusta varten.
  • Mikäli olet ostanut liput Ticketmasterin verkkokaupasta käyttäen luottokorttia, PayPal-tiliä tai Klarna-maksutapaa, palautetaan lipun hinta käyttämällesi maksutavalle.

Palautus koskee aina koko tilausta ja kaikkia tilauksen lippuja.
Tilaisuuden siirtyessä palautetaan vain lipun hinta, palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua.
Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.

Koronakriisistä johtuen Ticketmasterin asiakaspalvelussa on ruuhkaa. Mikäli sinulla on kysyttävää, löydät vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin Ticketmasterin sivulta täältä.

Qstock, Master Events ja Ticketmaster Suomi pahoittelevat tästä aiheutuvaa harmia.

 

© 2020 QSTOCK • ALL RIGHTS RESERVED • design: NTRNZ Media