24.03.2022 / Uncategorized

ELOKUVAN ENSI-ILLAN JÄLKEEN ON TAAS MUSIIKIN VUORO

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -dokumentin piti alkujaan saada ensi-iltansa jo viime vuoden alussa, mutta koronapandemian takia se pääsi elokuvateattereihin vasta tänä keväänä.

”Nyt on hyvä fiilis. Siistiä, että jengi pääsee vihdoin näkemään elokuvan”, JVG:n Jare Brand toteaa.

Taito Kawatan ja Miika Särmäkarin ohjaama dokumentti käy läpi JVG:n koko tähänastisen uran ja ottaa katsojan mukaan keikkareissuille, takahuoneisiin ja esiintymislavoille.

Jo varhaisessa vaiheessa Jaren ja Ville Gallen ympärille kerääntyi tiivis ”viiden äijän kentällinen”, joka kiersi maata pakettiautoon sulloutuneena. Kuten elokuvan nimikin vihjaa, matka Suomen suosituimmaksi rap-yhtyeeksi on ollut välillä myös tuulinen, mikä on jättänyt jälkensä ystävyys- ja yhteistyösuhteisiin.

JVG:n ympärillä on aina joku häärinyt videokameran kanssa, mikä on taannut tukevan perustan dokumentille. Vuosikymmenen aikana kertyneestä arkistomateriaalista olisi voinut saada aikaiseksi aivan toisenlaisenkin elokuvan.

Jare ja Ville vaikuttavat itsekin tyytyväisiltä siihen, että lopputulos ei pelkästään silittele myötäkarvaan.

”Onhan se jännittävää näyttää jengille noin rehellistä tarinaa. Kun lähdimme tähän projektiin mukaan, annoimme tekijätiimille vapaat kädet. He saivat satoja tunteja videomateriaalia ja tekivät siitä sellaisen elokuvan, millaisena tämän tarinan näkevät”, Ville kertoo.

”Meidän mielestä siitä tuli magee ja sopivan rehti. Tuollaista se on ollut, ja tuollaisia tyyppejä me olemme.”

Vaikka Jare ja Ville eivät itse ole vaikuttaneet elokuvan sisältöön, luotto tekijöihin on ollut heille tärkeää. Elokuvan käsikirjoittaja ja toinen ohjaaja Miika Särmäkari tunnetaan artistinimellä Särre, ja hän on fiitannut JVG:n Mist sä tuut? -kappaleessa ja sen jatko-osassa.

”Särren kanssa olemme tehneet musaa ja muutenkin pyörineet samoissa ympyröissä”, Ville vahvistaa.

Elokuvan ensi-illan jälkeen JVG keskittyy taas täysillä musiikkiin. Alkuvuodesta se julkaisi tuplasinglen Vamos/Syssymmäl, ja uutta musiikkia on lupa odottaa ennen kesää.

”Kesän keikkojakin odotellaan. Sitä, että tässä parin vuoden seesteisyyden jälkeen hommat lähtevät taas käyntiin. Sitten katsotaan, mitä se tuo tullessaan”, Jare maalailee.

Kesän festivaaleista JVG odottaa erityisesti Qstockia.

”Jos viime kesästä miettii jotain hetkeä, niin kyllä se oli varmasti Qstockin keikka. Se oli oikeastaan meidän ainoa normaali keikkamme koko viime vuonna. Niitä hetkiä on kyllä ikävä”, Ville sanoo.

”Qstockissa on puitteet kunnossa ja meininki katossa aina. Mahtavaa päästä sinne taas tänä kesänä.”

 

Anssi Juntto