fbpx
Ohjelma

Pyhimys

perjantai

Viime vuonna Qstockin päälavan korkannut Pyhimys palaa Ouluun jälleen tänä kesänä! Soolouransa lisäksi muun muassa Ruger Hauerista sekä Teflon Brothersista tunnettu räppäri lukeutuu Suomi-hiphopin tärkeimpiin nimiin, niin artistina kuin taustavaikuttajanakin: Pyhimys eli Mikko Kuoppala on toiminut Johanna kustannuksen sekä Suomen Def Jam -levy-yhtiön label managerina. Viime vuonna nelikymppisiään viettänyt Kuoppala uutisoi alkuvuodesta jättäytyvänsä label managerin rooleistaan ja keskittyvänsä jatkossa enemmän nimenomaan musiikin tekoon, mikä varmasti ilahduttaa miehen faneja. Jäämme innolla odottamaan mihin suuntaan Pyhimys seuraavaksi lähteekään.