fbpx
Ohjelma

Lukas Graham (DK)

perjantai

Oman näköistään pop-soulia esittävä Lukas Graham on lukeutunut Tanskan suositumpiin artisteihin jo yli kymmenen vuoden ajan ja on kasvanut tässä ajassa myös kansainväliseksi ilmiöksi. Laulaja-multi-instrumentalisti Lukas Forchhammerin kipparoima yhtye perustettiin vuonna 2011, ja samana vuonna julkaistut kotitekoiset videot toivat bändille välittömästi suurta huomiota. Vuonna 2012 ilmestynyt debyyttialbumi myi Tanskassa viisinkertaista platinaa, mutta todellinen läpimurto tapahtui vuonna 2015 Warnerin kautta ilmestyneellä Blue Albumilla. Lukas Graham esiintyi levyn myötä esimerkiksi The Ellen DeGeneres Show´ssa sekä Jimmy Kimmel Live! -ohjelmassa, ja albumista tulikin jättimenestys myös Yhdysvalloissa. Tämä tanskalaisilmiö on yksi kesän odotetuimpia vierailijoita, älä missaa tätä!